Suomusjärvi-Seura

Kotiseutuhengessä vuodesta 2008

MUISTOJA VAIN- poimintoja menneistä tapahtumista


Koulutiellä-näyttely

Kotiseutumuseon kesänäyttely kertoo kuvin, sanoin ja esinein suomusjärveläisten koulutiestä.

Koulutiellä-näyttely

Kuvassa Leena Soininen kotiseutumuseolla.

Suomusjärvi-päivä

Suomusjärvi-päivää vietettiin heinäkuun toisena sunnuntaina 9.7.2023.

Suomusjärvi-päivä

Suomusjärvi-päivän aikana lapset pääsivät ratsastamaan poneilla.

Miljoona roskapussia

Suomusjärven 4H-kerho yhdessä Suomusjärvi Seuran kanssa järjesti Miljoona roskapussia - tempauksen Kitulassa 24.4.2023. Reilun tunnin saalis oli melkoinen.

Veteraanipäivä 27.4.

Tänään 27.4.2023 on Veteraanipäivä ja yleinen liputuspäivä. Suomusjärven Veteraanien muistokivelle laskivat kukkalaitteen Suomusjärven koulun 5. - 6. lk ja seppeleen Suomusjärvi-Seuran puolesta Mauri Sinnelä sekä aluekappalainen Tapio Hietalahti..

Unelmien liikuntapäivä 10.5.2023

Järjestimme ASAHI-tunnin Nahvonpuistossa Unelmien liikuntapäivänä. Sää suosi tapahtumaa, johon osallistui kolmisenkymmentä henkilöä. Asahi on suomalaista terveysliikuntaa, joka on saanut vaikutteita itämaisista lajeista (taiji, qigong, ylquan, jooga).

Suomusjärvi-sukka

Onnea Tiia Sarste-Tuominen, Suomusjärven sukkakilpailun voittaja!

"Sukutilakierros"

”Sukutilakierros”-video kesältä 1990 Suomusjärven kirjastossa 15.1.2023. Vuoden ensimmäisen kulttuurisunnuntain aiheena on Eero Lausteelan tallentamaa ajankuvaa Suomusjärveltä! 

Harmonikkamusiikkia

Salon kansalaisopiston Suomusjärven harmonikansoittajat kirjastossa 11.4.2023.

Penkit

Syksyllä 2022 kokosimme penkkejä Suomusjärven kirjaston ympäristöön.

Soivat kylät! -konsertti

Soivat kylät! -taiteilijaryhmä järjesti konsertin Suomusjärven seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 9.10.2022 Salon kaupungin Osallistuvan budjetointihankkeen avulla.
Jussi Vänttinen, baritoni, Marjatta Ilomäki, viulu ja Olli Varonen, sello.

Soivat kylät! -konsertti

Marjatta Ilomäki, viulu ja Olli Varonen, sello.

Soivat kylät! -konsertti

Olli Varonen, sello.

Anerion iltalenkki 19.06.2022

Aneriojärven lintutornilla sai kartan mukaansa. Kulttuuri- ja luontopolulla edettiin omatoimisesti tai käveltiin ryhmän mukana.

Evakko

Kesän 2022 pienoisnäyttely "Evakko" on toteutettu Suomusjärvi-Seuran ja Suomusjärven Karjala-seura ry:n yhteistyönä kotiseutumuseolla.

Tiistai-jumpat

Heinäkuun tiistai-iltoina järjestimme jumpat yhteistyössä Mirva Laitisen kanssa Suomusjärven urheilukentällä. (Kuva: Minna Lintula)

Suomusjärven frisbeegolfrata

Suomusjärvi DiscGolfPark on Suomusjärven keskustan tuntumassa, urheilukentän ja pururadan ympäristössä sijaiseva 12 väyläinen rata.

Suomusjärven frisbeegolfrata

Suomusjärvi-Seuran nimikkoväylä.
Väylä 8: Suomusjärvi DGP #8 Pituus 52 metriä. Par 3.  Olimme mukana tukemassa MLL:n Suomusjärven yhdistyksen hanketta muiden suomusjärveläisten organisaatioiden kanssa.

Museoretki Turkuun

Suomusjärvi-Seuran kesäretki tiistaina 14.06.2022 Turkuun. Kävimme tutustumassa mm. Turun linnaan.

Unelmien liikuntapäivä 10.5.2022

Terveiset Unelmien liikuntapäivästä ulkokuntoilulaitteelta. Yhteistyössä Suomusjärven Sisun kanssa Suomusjärvi-Seura, Suomusjärven VPK ja Mirva Laitinen. (Kuva: Suomusjärven Sisu)

Unelmien liikuntapäivä 10.5.2022

Terveiset Unelmien liikuntapäivästä yleisurheilukentältä. Yhteistyössä Suomusjärven Sisun kanssa Suomusjärvi-Seura, Suomusjärven VPK ja Mirva Laitinen. (Kuva: Suomusjärven Sisu)

Kulttuurisunnuntai 22.5.2022

Useista suomalaisista tv-sarjoista tuttu käsikirjoittaja, muusikko ja pappi Veli-Pekka Hänninen vieraanamme Suomusjärven kirjastossa. Haastattelijana Leena Soininen.

Kulttuurisunnuntai
27.3.2022

Salon Seudun Harmonikkakerhon senioriorkesteri johtajanaan Tuomas Virtanen ja solistinaan Sinikka Suominen Suomusjärven kirjastossa.

Kulttuurisunnuntai
27.3.2022

Salon Seudun Harmonikkakerhon senioriorkesteri johtajanaan Tuomas Virtanen ja solistinaan Sinikka Suominen Suomusjärven kirjastossa.

Kulttuurisunnuntai 27.3.2022

Salon Seudun Harmonikkakerhon senioriorkesteri johtajanaan Tuomas Virtanen ja solistinaan Sinikka Suominen Suomusjärven kirjastossa.

Kulttuurisunnuntai 27.3.2022

Salon Seudun Harmonikkakerhon senioriorkesteri johtajanaan Tuomas Virtanen ja solistinaan Sinikka Suominen Suomusjärven kirjastossa.

Kulttuurisunnuntai: Ahti Kurri ja DNA-sukututkimus

järjestimme sunnuntaina 7.11. Suomusjärven kirjastossa Kulttuurisunnuntai -tilaisuuden, jossa Ahti Kurri esitelmöi DNA-sukututkimuksesta.

Syyskokous 24.11.2021

Suomusjärvi-Seura ry jakoi tilaisuudessa huomionosoituksia yhdistyksen toiminnassa ansioituneille jäsenilleen. Kunniakirjat ja Suomen Kotiseutuliiton rintamerkit jaettiin seuraaville henkilöille: Leena Soininen, Marja-Leena Andelmin, Leila Hernesniemi, Veikko Karvinen ja Juha Mielikäinen.

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2021 seppeleenlasku sankarihaudoille.

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2021.

Aneriojärven luontopolun raivaustalkoot

Aneriojärven luontopolun ja lintutornin ympäristöä siistittiin mm. raivaamalla pois pusikoita lauantaina 9.10.2021.

Kirjailijavierailu: Enni Ylenius

Suomusjärveläinen kirjailija Enni Ylenius vieraili Aleksis Kiven päivänä, suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.2021 Suomusjärven kirjastossa. Lukupiirin vetäjä Leena Soininen haastatteli.

Kuvat Suomusjärveltä

Suomusjärven kirjastossa esillä pysyvästi kaksi Suomusjärveä Salon Veturitallin ”Ympäri mennään yhteen tullaan” -näyttelyssä edustanutta valokuvasuurennosta.

Klovni OHO

Klovni OHO vieraili Suomusjärvellä 5.11.2021 kaikenikäisten luona.

Kekkosentie -kävely

Perjantai-iltana 23.7.2021 kokoonnuttiin Suomusjärven kotiseutumuseon pihamaalle, josta lähdettiin kulkemaan Kekkosentietä pitkin ja kuulemaan tarinoita menneestä.

Laidiken wanhan ajan jumalanpalvelus

Salon seurakunta järjesti sanajumalanpalveluksen sunnuntaina 25.7.2021 Laidiken vanhalla hautausmaalla. Perinteiset kirkkokahvit tarjottiin Laidikkeella jumalanpalveluksen jälkeen.

Ketunkierroksella

Sunnuntaina 26.9.2021 kauniissa syyskelissä käytiin tutustumassa Ketunkierroksen polkuihin ja pohdittiin jatkosuunnitelmia karttoihin perehtyen.

Kesänäyttely

Suomusjärven kotiseutumuseolla oli kesällä 2021 esillä vanhoja lasipulloja ja tulitikkurasioita sekä Suomusjärven harrastajamaalarien töistä koostuva "Kuvia maskin takaa" -näyttely.

Perniön museon avajaiset

Osallistuimme Perniön museon avajaisjuhlallisuuksiin torstaina 1.7.2021.

Suomusjärvi-päivä

Suomusjärvi-päivää vietettiin aurinkoisessa säässä heinäkuun toisena sunnuntaina 11.7.2021 Suomusjärven kirjaston pihapiirissä ja Nahvonpuistossa.
Vuosi 2020 oli erilainen vuosi meille kaikille. Korona muutti suunnitelmat totaalisesti, ja elimme suositusten ja rajoitusten aikaa. Suomusjärvi-Seura pyrki järjestämään toimintaa ja tapahtumia määräysten sallimissa rajoissa. Meillä oli kukkaistutuksia Kitulassa, Kitulan joulun ajan valot, ulkotapahtumia kesällä (Iso-Ruona & Kekkosentie -kävelyt, kesäjumpat, kirppikset). Suomusjärven kotiseutumuseon ja kirkon esittelyt kesällä 2020. Lukupiirit kirjastossa sekä kevät- että syyskaudella. Wanhan ajan kirkkokahveet ja Kesätreffit heinäkuussa. Vuoden suomusjärveläisen 2020 valinta. Pirteyttä Päiviin -toimintaa. Kesänäyttely kotiseutumuseolla, lausuntoja eri viranomaisille, lehtiartikkeleja, videot itsenäisyyspäivän vietosta Suomusjärvellä...
Koronapandemiasta huolimatta olemme järjestäneet vuonna 2020 erilaisia tapahtumia painottuen ulkotapahtumiin. Olemme halunneet tuoda iloa ja valoa ihmisille kukkien ja valojen kautta.

Itsenäisyyspäivä 6.12.2020 Suomusjärvellä

Suomusjärvellä vastaanotimme itsenäisyyspäivää puhein ja valoin.
Tiukentuneet koronarajoitukset huomioiden toimme päivän juhlallisuudet Suomusjärvi-Seuran Facebook-sivustolle

  • Kanssamme pääset seuraamaan seppeleenlaskun sankarihaudoille.
  • Risto Nuuros, vuoden suomusjärveläinen 2020, kertoo mietteitään.
  • Kitulaan sytytimme jouluvaloja kello 18.00 Maamme-laulun siivittämänä, tästä kuvia sekä live myöskin Facebook -sivuillamme.

Joulun ajan valot

Kitulaan sytytimme jouluvaloja kello 18.00 Maamme-laulun siivittämänä itsenäisyyspäivänä 6.12.2020. Kuvassa Purolan valot.

Vuoden suomusjärveläinen 2020

Vuoden suomusjärveläiseksi 2020 valittiin Risto Nuuros, suunnistuksen moninkertainen MM-mitalisti.
(Kuva: Suomusjärven Sisu)

Wanhan ajan kirkkokahveet

Yhdistyksemme järjesti yhteistyössä Juhlatila Riihipesän kanssa Wanhan ajan kirkkokahveet Suomusjärven kotiseutumuseolla 26.7.2020.

Kesätreffit

Järjestimme Kesätreffit heinäkuisena torstai-iltana 23.7.2020. Yhtye Tahtiset musisoi ja puheensorina täytti Juhlatila Riihipesän salin.

Vuoden suomusjärveläinen 2020


Suomusjärvi-Seura ry julkisti Vuoden suomusjärveläisen 2020 Juhlatila Riihipesässä järjestämässään
Kesätreffit -tilaisuudessa torstaina 23.7.2020.

Vuoden suomusjärveläinen 2020 on Risto Nuuros, suunnistuksen moninkertainen MM-mitalisti.

"Hän on tuonut Suomusjärven, pienen kunnan, maailman tietoisuuteen kilpailu-uransa aikana ja myöhemminkin". Muun muassa näillä sanoilla Risto Nuurosta oli ehdotettu Vuoden suomusjärveläiseksi.

Risto Nuuros on edustanut aina kasvattiseuraansa Suomusjärven Sisua. Suomusjärvi on pysynyt tärkeänä paikkana Risto Nuurokselle, vaikka hän on asunutkin muualla työuransa aikana. Maanmittausneuvos Nuuros on muun muassa laatinut karttapohjia syntymäpaikkakunnalleen Suomusjärvelle. Jäätyään eläkkeelle Maanmittauslaitokselta Risto Nuuros on vuosittain hoitanut jonkin merkittävän tehtävän Suomusjärven Sisun riveissä. Hänet tunnetaan paikkakunnalla myös taitavana kitaristina.

Riston Hölkkä juostaan Salon Suomusjärvellä vuosittain pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Hölkkä juostiin ensimmäisen kerran vuonna 1980 ja nimensä se on saanut Risto Nuuroksen mukaan, joka saavutti 1970- ja 1980-luvuilla suunnistuksessa nipun niin MM- kuin SM-mitaleitakin. (Riston Hölkkä -teksti ja Kuva: Suomusjärven Sisu.)

Risto Nuuros sai palkintokaappiinsa jälleen uuden kultamitalin, Vuoden suomusjärveläinen 2020 -muistomitalin. Loppuvuodesta vietetään suomusjärveläisen maailmanmestarisuunnistajan merkkipäiviä.

Kirppis ja käsityöläisten myyjäiset

Kirppis ja käsityöläisten myyjäiset Suomusjärvellä 2020 heinä-, elo- ja syyskuussa

Iso-Ruonan kierros

Iso-Ruonan kierros Urho Kekkosen jalanjäljissä 14.06.2020

Iso-Ruonan kierros

Iso-Ruonan kierros Urho Kekkosen jalanjäljissä 14.06.2020

Iso-Ruonan kierros

Iso-Ruonan kierros Urho Kekkosen jalanjäljissä 14.06.2020

Kesäkukkaistutus

Suomusjärvi-Seuran kesäkukkaistutus Kitulassa kesällä 2020

Kesäkukkaistutus

Suomusjärvi-Seuran kesäkukkaistutukset meiltä teille kaikille

Kesäkukkaistutus

Suomusjärvi-Seuran kesäkukkaistutus Kitulassa kesällä 2020

Suutarin verstas

Suutarin verstas -näyttely Suomusjärven kotiseutumuseossa kesällä 2020

Lukupiiri

Lukupiirissä vuosina 2010-2019 käsiteltyjä kirjoja.

Juhlalukupiiri

Juhlalukupiiri juhlisti Suomusjärven kirjastossa kokoontuvan lukupiirin 10-vuotista taivalta tiistaina 28.01.2020. Mukana myös Salon kirjastopalvelupäällikkö Jaakko Lind.

Juhlalukupiiri

Juhlalukupiiri juhlisti Suomusjärven kirjastossa kokoontuvan lukupiirin 10-vuotista taivalta tiistaina 28.01.2020.

Lukupiiri

Suomusjärvi-Seuran ja Suomusjärven kirjaston ensimmäisen lukupiirin 26.01.2010 kirjat.

Itsenäisyysjuhla 2019

Suomen itsenäisyyttä juhlistettiin Suomusjärven koululla pidetyllä lämminhenkisellä tilaisuudella 6.12.2019.

Lukupiiri

Lukupiiri kokoontui Leena Soinisen johdolla Suomusjärven kirjastossa
11 kertaa vuoden 2019 aikana.

Kekkosentie -kävely 30.06.2019

Huikean suosion, noin 160 kävelijää, saanut Kekkosentie -kävely järjestettiin vuonna 2019 sunnuntaina 30.06. Historiallisen tien tarinat heräsivät eloon.

Näyttely kotiseutumuseolla

Suomusjärven kotiseutumuseo on uudistunut ja kesän 2019 näyttelynä: Suomusjärven kirkko ja kirkonmäki valokuvineen ja vanhoine esineineen.

Anja Snellman kulttuurisunnuntain vieraana 29.09.2019

Kirjailija Anja Snellman kertoi kirjailijan urastaan, kirjoistaan ja Suomusjärven talostaan Suomusjärven kirjastossa järjestetyssä tilaisuudessa.

Aneriojärven luontopolun raivaustalkoot

Aneriojärven luontopolun ja lintutornin ympäristöä siistittiin mm. raivaamalla pois pusikoita lauantaina 19.10.2019.

Kirjailijavierailu: Johanna Venho

Kirjailija Johanna Venho vierailulla Suomusjärven kirjastossa 16.06.2019. Hän esitteli uutta kirjaansa "Ensimmäinen nainen" Sylvi Kekkosesta. Kyseinen teos oli loppuvuonna Finlandia -palkintoehdokkaana.

Kirjailijavierailu: Johanna Venho

Yleisöä oli paikalla runsaslukuisesti kuuntelemassa ja kyselemässä kirjailijan kuulumisia.

Ykkössuunnat 07.08.2019

Ykkössuunnat on Suomusjärven Sisun ja Muurlan Vihurin keskiviikkoisin järjestämä kuntorastitapahtuma. Keskiviikkona 07.08. Suomusjärven kirkko ja kotiseutumuseo avoinna tapahtuman aikana.

Luontokuvatapahtuma

Luontokuvatapahtuma Suomusjärven kirjastossa 17.01.2019. Millainen on hyvä luontokuva? Mitä valokuvat kertovat luonnosta? Miten luontokuvilla voidaan vaikuttaa? Näihin kysymyksiin vastasivat luontotoimittaja Veikko Neuvonen ja ympäristötoimittaja Kari Rissa.


Luontotoimittaja Veikko Neuvonen kertomassa hyvän luontokuvan ominaisuuksista runsaslukuisen yleisön ympäröimänä.


Luontokuvatapahtuman yleisöä sekä osa luontokuvista.

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017

Suomusjärven kivikautisen historian ja Aneriojärven ympäristön kulttuurihistorian esittelykierros 26.08.2018

Kävelykierros kulkee maisemassa, joka tunnetaan yhtenä Suomen vanhimpana asuinseutuna. Aneriojärven luonnonsuojelualueella kulkeva luontopolku sekä Laperlan kylän läpi merkitty reitti vievät matkalle vanhaan maalaismaisemaan jopa tuhansien vuosien taakse. Tuolloin maisemaa hallitsi laaja merenlahti ja metsäsaarekkeet olivat hiekkapohjaista rantamaata, jossa asuttiin, kalastettiin, metsästettiin hylkeitä ja tehtiin puhdetöitä.


Keltamatara on mataroitten laajassa suvussa ainoa keltakukkainen kasvi. Muinoin keltamataraa on hyödynnetty monipuolisesti: sen juurista on saatu villalankoihin punainen väri, sitä on käytetty maidon juoksutukseen ja siitä on keitelty rohtoja turvotukseen, munuais- ja rakkovaivojen sekä haavojen hoitoon. Lähde: http://perinnemaisemat.fi/lajit/kasvit/keltamatara/

Suomusjärvi-päivä 08.07.2018

Suomusjärvi-päivää vietettiin aurinkoisessa säässä Suomusjärven kirjastossa ja piha-alueella.

Suomusjärvi-päivä 08.07.2018

Lapset ja aikuisetkin pääsivät ihastelemaan söpöjä kaneja.

Kekkosentien kävely 09.06.2018

Urkin kuntoreitillä kävellen:
Kekkosentie on osa keskiajalta peräisin olevaa maantietä Turusta Viipuriin. Tätä tietä Urho Kekkonen kuntojuoksi mökkeillessään tien varrella. Naapurustossa mökkeilivät myös Ahti Karjalainen ja Arvo Korsimo perheineen. Kekkosentiehen liittyy monipuolisesti historiaa, muistoja, tarinoita ja luontoa.

Unelmien liikuntapäivä 10.05.2018

Aneriojärven luonto- ja kulttuuripolku
Tutustuttiin kivikauden varhaisvaiheen eli Suomusjärven kulttuurin (noin 8400–5100 eaa.) ihmisten elinympäristöön, myöhempään paikallishistoriaan ja nykypäivän luontoon. Suomusjärvi-Seura oli opastamassa luonto- ja kulttuuripolkureitille tällä valtakunnallisesti arvokkaalla kulttuurihistoriallisella kohdealueella, joka on myös valtakunnallisella luonnon-, lintujensuojeluohjelma- ja Natura-alueella.
Retki alkoi Aneriojärven lintutornin parkkipaikalta.

Kevätkokous 06.04.2018

Kevätkokouksessa juhlittiin samalla Suomusjärvi-Seuran kymmenvuotista taivalta. Kuvassa kyläasiamies Henrik Hausen, rahastonhoitaja Leila Hernesniemi ja puheenjohtaja Juha Mielikäinen.


Kevätkokousosallistujia kakkukahvilla.


Kuvassa rahastonhoitaja Leila Hernesniemi ja sihteeri Säde Lassila.


Kuvassa Suomusjärven Sisun edustaja Mauri Sinnelä.

Nojatuolimatkalla Lofooteilla

Marja-Leena Andelmin kertoi bussimatkasta Lofooteille sanoin ja kuvin Suomusjärven kirjastossa 14.01.2018

Kuin kirjava ilmapallo

Laila Vähälä ja Rauni Rokka esittivät runoa, musiikkia ja laulua 100-vuotiaalle Suomelle Suomusjärven kirjastossa 11.03.2018.

Hankemessut

Leader Ykkösakseli järjesti hankemessut lauantaina 28.04.2018. Suomusjärvi-Seura oli mukana esittelemässä Suomusjärven info-tv -hankettaan.

Nojatuolimatkalla Japanissa

Suomusjärven kirjastossa 12.05.2018 graafikko Samuli Lahtinen kertoi, kuinka innostus japanin kieleen ja maan kulttuuriin vei hänet yllättäen joulupukiksi Tokioon.

Itsenäisyysjuhla 6.12.2017

Suomen lippu saapuu Suomusjärven koulun juhlasaliin.

Itsenäisyysjuhla 6.12.2017

Suomusjärven koulun oppilas ojentaa kukkakimpun sotaveteraanille.

Itsenäisyysjuhla 6.12.2017

Suomusjärven koulun oppilas ojentaa kukkakimpun sotaveteraanille.

Itsenäisyysjuhla 6.12.2017

Sosiaalineuvos Terttu Mielikäinen piti juhlapuheen Suomusjärven itsenäisyysjuhlassa.

Itsenäisyyspäivä 2017

100-vuotiaan Suomen kunniaksi Suomusjärven hautausmaan sankarihaudoilla järjestettiin erityinen kunniavartio 6.12.2017.

Itsenäisyyspäivä 2017

Kunniavartio ja reserviläisten lippuairue Suomusjärven sankarihaudoilla.

Itsenäisyyspäivä 2017

Seppeleenlaskutilaisuus sankarihaudoilla.

Itsenäisyyspäivä 2017

Marjatta ja Teuvo Kaistila laskevat seppeleen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille.

Kulttuurisunnuntai 24.03.2017

Kulttuurisunnuntai: Kekkosen mökin Katerman muistelotilaisuus 24.03.2017 Suomusjärven kirjastossa.

Kulttuurisunnuntai 23.04.2017

Kulttuurisunnuntai: Kiikalan harmonikkamiehet

Kulttuurisunnuntai 15.10.2017

Kulttuurisunnuntai: Selloduo Varonen

Kulttuurisunnuntai 18.11.2017

Kulttuurisunnuntai: Havuseppeletalkoot

Joulumyyjäiset 2016

Salon seurakunnan järjestämät joulumyyjäiset 03.12.2016 Kitulan seurakuntakeskuksessa.

Joulumyyjäiset 2016

Salon seurakunnan järjestämät joulumyyjäiset 03.12.2016 Kitulan seurakuntakeskuksessa. Kuvassa Seija Seppänen ja Marja-Leena Andelmin.

Itsenäisyysjuhla

Itsenäisyyspäivän 6.12.2016 juhlintaa Suomusjärven koululla.

Lintubongaus

Lintubongausta Aneriojärven lintutornilla 07.05.2017.

Copyright (c) 2023, Suomusjärvi-Seura ry. All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän